Sipulin kuorisoppa – Onion skin soup

Posted on 29 maaliskuun, 2012 Kirjoittanut

3



Kun luin tammikuun lopussa Hannele M.:n kirjoituksen (Sipulia, teetä ja rautaa suloisessa sovussa) tajusin, etten ole koskaan oikeasti kokeillut sipulin kuorilla värjäämistä (lukuunottamatta muutamia pieniä sämplejä muutamia vuosia sitten ja lapsena värjäämiäni pääsiäismunia). Kun ostin sipuleita perunasipulikeittoa varten, kauhoin samalla sipulikaukalosta mukaani irtaimet sipulinkuoret. En punninnut niitä, ne eivät kuitenkaan painaneet paljon, ja missään nimessä sipulin kuorten ja värjättävien lankojen ja paperin suhde ei ollut edes 1:1, kun viskasin ne kattilaan ekan kerran – silti väri oli ihan hurjan vahva! Värjäsin kirpparilta ostamaani lankaa, jossa ei ollut enää etikettiä, mutta todennäköisesti se oli nallea, eli 75% villaa ja 25% polyamidia. Keittelin lankoja ja papereita yhdessä sipulinkuorten kanssa ja tuloksena oli mitä kaunein punaisen/rusehtavan oranssi väri. Testilangoissani näkyy suurempi värikirjo, myös synteettiset langat värjäytyivät voimakkaan keltaisiksi. Kattilaan näytti vielä jäävän väriä, joten pistin toisen satsin tulemaan samantien. Tällä kertaa laitoin kattilaan vielä enemmän lankaa ja paperia ja niihin tarttui voimakkaan keltainen väri.

Olen kuullut, että sipuliväri ei olisi kovin kestävää, mutta ainakin aiemmin värjäämäni punasipulinkuorivärit ovat säilyttäneet hyvin värinsä viitisen vuotta ihan arkikäytössä (villapeiton osana). Verkosta löytyy väittämiä puolesta ja vastaan: olisi kiva tietää, mitä kokemuksia kokeneemmilla sipulivärjäreillä on…

When I read the posting by Hannele M. at the end of January (Onion, tee and iron in sweet harmony)  I realised that I have actually never dyed with onion skin (besides some small samples a few years back and some easter eggs when I was small). As I was shopping onions for potato-onion soup, I grabbed all the extra onion skins to the bag as well. I didn’t measure them, they didn’t weight a lot and it certainly wasn’t even 1:1 of onion skins and yarn/paper on the kettle for the first dye session – the colour was still very strong. I dyed some yarn which I bought from fleamarket without any markings, but I guess it’s 75% wool and 25% polyamide. I boiled the stuff together with onion skins and it resulted the most beautiful reddish/brownish orange. My test yarns show a variety of many other colours, also synthetic yarns were dyed to strong yellow. There seemed to be so much dye left in the kettle that I put another set of yarn and paper in it and gave it another dyeing session. This time I put even more yarn and paper into kettle and they took a strong yellow colour.

I’ve heard that onion skin dye would not be very fast, but at least yarns dyed with red onion skins about five years back and which have been in every day use (as part of woollen cover), have maintained their colour well. There is a lot of mixed information on the net, so I would very much like to hear what more experienced onion skin dyers have to say…

Avainsanat: , , ,