Browsing All Posts published on »helmikuu, 2012«

Vaahtokuvia – Foam images

helmikuu 28, 2012 Kirjoittanut

2

Edellisessä postauksessani mainitsin vadelma-mustikkamehusta syntyneen vaahdon ja että postaan siitä syntyneestä projektista erikseen. Pieni päähänpisto kesken koevärjäyksen aiheutti nimittäin itselleni aika hienon elämyksen ja runsaasti ideoita ja materiaalia omiin töihini. Kuten mainitsinkin mehuvärjäysjutun yhteydessä, vaahtoa tuli tosi paljon ja se oli aika houkuttelevan näköistä (joskaan ei kovin mukavan tuoksuista – mehu oli oikeasti aika eltaantunuttta…) […]

Vadelmamustikkamehu – Rasberry-blueberry-juice

helmikuu 27, 2012 Kirjoittanut

0

Jatkan eltaantuneilla mehuilla kokeilua, vuorossa vadelmamustikkasekoitusmehu, joka vaahtosi aivan villinä kattilaan kaadettaessa. Värjäilin tavanomaisia lanka- ja grafiikkapaperinäytteitäni, mutta vaahto oli niin mielenkiintoista, että ajauduin toiseenkin kokeiluun – sen seurauksista kirjoittelen ihan toisen postauksen. Olen aiemmin yrittänyt värjätä mustikalla, mutta ensin kauniin tummanvioletti lanka haalistui ihan muutamissa päivissä ruskeaksi ja parissa viikossa beessiksi, joten en ole […]

Mustaviinimarjamehu – Black currant juice

helmikuu 24, 2012 Kirjoittanut

0

Keittiön tiskipöydällämme on odottanut jonkinlaista käyttöä muutamia pilalle menneitä mehupulloja: muutama löytö jostain vuosien takaa, joita on säilytetty liian lämpimässä ja yksi huonosti korkitettu mehu. Vaikka korkkia ei ole tarvinnut paljon avata, että on tajunnut mehun menneen pilalle, en ole silti raaskinut heittää niitä pois – kun ei tiedä, mitä kaikkea niistä voisikaan irrota. Mehut […]

Banaaninkuoret – Banana peels

helmikuu 21, 2012 Kirjoittanut

3

Pari vuotta sitten olin paperimassakurssilla, jolla teimme kasvipaperia banaaninkuorista. Ensin (kuivatut) kuoret pehmennettiin keittämällä niitä kidesoodassa noin puoli tuntia. Kuorista irtosi niin paljon ruskeaa väriä keitinveteen, että en voinut olla kokeilematta, miten väri tarttuisi villalankaan. Tässä värjäysprosessini lyhyesti: 125 g kuivattuja banaaninkuoria 25 g kidesoodaa 3 l vettä 25 g Novita Venla (100 % villaa, […]

Avokadon kuoret – Avocado peels

helmikuu 20, 2012 Kirjoittanut

0

Avokadovärjäyskokeilu on ollut mielessäni jo pitkään, vuosia siis, mutta valitettava totuus on, että kasvivärialan yrittäjän arki vastoin mielikuvia ei ole romanttisia liemikokeiluja vaan arkisia rutiineja paperien, pakkaamisten ja postitusten keskellä. Hyvä puoli asiassa on tietenkin se, että ehdin syödä roimasti avokadoja. Avokadon syötyäni kuurasin kuoren tiskiharjalla, jotta sain pestyä kaiken rasvan pois. Tämän jälkeen ilmavasti […]

Rikkaruohoja – Weeds

helmikuu 16, 2012 Kirjoittanut

0

Nämä eivät oikeastaan ole keittiön roskiksesta kaivettu, vaan alunperin ojasta kotimatkan varrelta. Tein viime syksynä yhtä vedossarjaa (Puutarhasta – From The Garden), johon poimin tien viereltä satunnaisia kauniita pystyyn kuivuneita kasveja, joita sitten kuvasin keittiössä ja myöhemmin siitä valmistui kokonainen kuvasarja. Kun tällaiseen värikierteeseen löytyy, mikään orgaaninen ei poistu keittiöstä, ennenkuin katsotaan, mitä väriä siitä […]

Mysteerimangostani – Mysterious mangostan

helmikuu 11, 2012 Kirjoittanut

3

Jos kauppaan ilmestyy joku hedelmäharvinaisuus, en yleensä malta olla ostamatta – makulöytöretkeilen mielelläni. Joskus viime vuoden puolella ostin välipalaksi itselleni mysteerihedelmän, jonka sisus oli kummallinen sekoitus ananaksen ja banaanin makuista hedelmälihaa – todella herkullinen välipala. Hedelmä innoitti säästämään kuoret värjäystarkoituksiin ennenkuin olin edes lukenut mitään sen soveltuvuudesta tarkoitukseen: kun leikkasin hedelmän kahtia, kuoresta jäi leikkuulautaan […]