Kahvi – Coffee

Posted on tammikuu 16, 2012 Kirjoittanut

3



Olen kokeillut kahvilla värjäämistä aiemminkin ja lankaan siitä tuli aika hieno kellertävä, keskiruskea sävy, joka ei ainakaan parin vuoden aikanakaan muuttunut mihinkään. Paperin värjäämistä en kuitenkaan ole aiemmin kokeillut. Heitin kattilaan värjättävät tavarat (lyhyitä langanpätkiä ja paperisuikaleita), kippasin päälle aamukahvin porot ja iltapäiväkahvin jälkeen vielä toisen satsin käytettyjä poroja. Lisäsin vettä ja kiehautin ja annoin jäädä seuraavaan päivään. (On se hyvä, että kattilassa oli tiivis kansi. Vaikka kahvi muuten tuoksuukin hyvällä, haju on hyvin jätemäinen kun se on pari tuntia ollut kattilassa…) Muistin vasta jälkeenpäin jotain, mitä tajusin ekalla kerralla värjätessäni: jos värjättävät samassa satsissa värjäysaineiden kanssa, olisi hyvä käyttää vaikka pesupussia… Tässä oli mukana niin vähän lankaa, että porojen ravistelu pois oli helppoa – mutta sitä se ei olisi ollut, jos lankaa olisi ollut enemmän.

Kultakatriinan ja Juhlamokan sekoituksella valkoisista langoista tuli kellertävän ruskeita (tietyssä valossa vähän oranssiin vivahtavia), mutta erityisesti harmaisiin lankoihin tuli hieno harmaanruskea sävy. Jälleen grafiikkapaperini yllätti: se jäi jotenkin pinnalle lillumaan niin, ettei ollut koko ajan ihan kosketuksissa väriin, ja pinta kuvioitui aika hienosti. Kahvi on niitä jätteitä, joita syntyy valtava määrä, ja myös se sisältää hyvin kestävää tanniinia, joten  näitä kokeiluja testaan varmasti jatkossa enemmänkin. Tuli myös mieleen, että olen käyttänyt kotona olleita halpoja arkikahvinporoja – vaaleaa paahtoa. Mitähän saisi aikaan oikealla tummalla paahdolla?

I have dyed with coffee earlier and then I got a nice yellowish, brown colour, which hasn’t changed in two years time. I haven’t tried dyeing paper though. So I tossed short yarns and some paper clips to the pot and poured my morning coffee left overs and coffee grounds into the pot, and continued in afternooon by adding also my midday coffee grounds. Then I added some water, brought it to boil and left it to the next day. (It’s good to have a good cover, since, even though coffee smells good otherwise, it isn’t so good after a few hours…) I remembered afterwards something that I did remember the first time I tried dyeing with coffee: if I put all the stuff in the same pot, it would be good to use some gauze bag to keep the stuff of the dyed material. This time I had only a few shreds of yarn, so it was easy, but it wouldn’t have been if I’d had a bigger yarn skein.

I used some cheap coffee qualities which dyed white colours to yellowish brown (in certain light almost orange), but I especially like the brownish gray shade on gray yarns. Again my print paper made a surprise: it remained on the top of the pot, so it didn’t touch the colour throughout the dyeing, and the surface was textured beautifully. As I use coffee a lot and everyday,  and also it, like tea, contains a lot of tannins, so I’m sure I’ll be testing more with coffee in near future. I also realized, that I’ve used some cheap coffee grounds with light roast – what kind of colour would come from really dark roasted coffee? 

 

Mainokset
Avainsanat: ,