Satsumasetti / Satsuma set

Posted on tammikuu 13, 2012 Kirjoittanut

0



En ole koskaan aiemmin kokeillut minkään sitrushedelmän kuorilla värjäämistä. En tiedä miksi – ei vain ole tullut mieleeni. Syön kuitenkin suuret määrät niitä ja joskus tuntuu, ettei bioroskiksessa muuta olekaan kuin sitrushedelmien – mandariinien, appelsiinien, ja tällä kertaa satsumien, kuoria.  Periaatteessa parempi väri irtoaa yleensä kuivatuista kuorista, mutten malttanut odottaa, vaan heitin samantien koko biojätteisiin kerääntyneen satsumakasan kattilaan; osa kuorista oli tuoreita, osa hieman kuivuneita. Annoin kiehahtaa ja liotin vedessä yön yli.

Värjäytymään mukaan laitoin erän erilaisia lankanäytteitä (Seitsemää veljestä, Floricaa ja alpakka-, bambu- yms. lankoja) sekä grafiikkapapereiden jämäpaloja. Lankoihinkin jäi vihertävän kellertävää väriä, mutta erityisen ilahtunut olin siitä, kuinka väri tarttui grafiikkapaperiin. Vaikka tiesin etukäteen, että sitä on käsitelty normaalia paperia enemmän imaisemaan väriä, silti tulokset olivat yllättävät ja olen niistä aika innostunut!

I have never before tried dyeing with any citrus fruit. I don’t know why – it just hasn’t crossed my mind, though I eat them a lot and sometimes it feels that there is nothing else in out bio trash than the peels from citrus fruits: mandarines, oranges and like this time, satsumas. Basicly you can always get a better dye from the dried material, but I just couldn’t wait, but I just put all the satsuma peels from my bio trash to the pot; some of the peels were very fresh, some of them were a little bit dried. I added water, brought it to boil and let it cool and then be until next day.

At this test drive I just added a few yarn samples (short wool+polyamide yarn and alpaca, bamboo and other yarns) and some leftover cuttings from my print paper. The yarns got colour a bit, but I was especially delighted about how the dye took on the graphic paper. Of course that is special paper and made to ”attract the colour” but still I was positively surprised of how the colour set to the paper, and I’m really happy about the results I got!

Advertisements